SALON SEURAKUNTAVAALIT 2009

Toivon viesti on:
"usko tulevaisuuteen - vastuu lähimmäisestä"

Toivon ehdokkaat kiittävät äänestäjiään!

TOIVON -ehdokaslistalta valitut kirkkovaltuutetut

Valituiksi tulivat Marjatta Hyttinen, Juha Laurila, Annikka Viitaniemi, Paula Heinonen, Kalle Muuri, Jouko Marjalaakso, Merja Leppävirta, Jorma Peltonen ja Marjo Kunnia.

Ohessa Marja-Leena Ruostesaaren kokemuksia seurakunnan luottamushenkilöuran alkutaipaleelta.

Kyllä kirkkoneuvosto opettaa

Tulin valituksi kirkkoneuvostoon. Jännittävää. Minua odotti täysin uusi maailma ja uudenlaiset ihmissuhteet. Ensimmäinen kirkkoneuvoston kokous lähestyi. Kokouspäivän aamuna minua alkoi tosissaan huolestuttaa. Sekä uskonnolliset että maalliset asiat risteilivät aivoissani. Naisena tietenkin ensimmäisenä ajattelin pukeutumista. Mitähän sinne kuuluu laittaa päälle? Farkuissa ei varmaan sovi mennä. Eikä liian hienokaan saa olla, ettei vaikuta maallisen pröystäilevältä Käyköhän punainen housupuku? Ei. Jakkupuku pitää olla. Vaatekasa sängyn päällä kasvoi. Stailaajaa tässä kaivataan. Päädyin tummaan, säntilliseen jakkupukuun. Entäpä korut? Tekisiköhän risti kaulassa hyvän vaikutuksen? Ei, se on liian kosiskelevaa. Siis säyseä helminauha. Ja nyt ryntäys vessan peilin eteen luomaan viimeinen silmäys. Apua! Huulipunaa ei varmaan saa olla eikä meikkiä muutenkaan näkyvästi. Ripeä kasvojen pesu ja fasadiin uusi retusointi.

Entä ovatko henkinen ja hengellinen puoli kunnossa? Henkisesti olen valmistautunut. Olen vahvasti motivoitunut. Puhutaankohan siellä uskon asioista? Raamatusta? Selailen pikaisesti vihkiraamattua ja vilkaisen katekismuksesta käskyt läpi. Sujautan kirjahyllystä virsikirjan käsilaukkuun. Nyt olen valmis.

Kokous alkaa virrellä

Kirkkoneuvoston väki alkaa olla paikalla. Kaikki kätellään. Me täällä seurakunnassa pidämme yllä hyviä tapoja, vaikka Kuusjoella kuulemma lopetettiin kättely flunssapöpön pelossa. Uteliaana silmäilen vaivihkaa muita osanottajia. Ihan mukavan oloista porukkaa, ei yhtään tiukkapipon näköistä. Ja jopa huulipunaa näen naiskollegan huulilla. Hyvä tästä tulee.

Kirkkoherra avasi kokouksen ja piti asiaan kuuluvan alkuhartauden. Sen jälkeen hän töräytti ilmoille virren, johon ynisten yhdyimme. Yninäksi se jäikin, sillä en ollut kyseistä virttä ikinä kuullutkaan! Onkohan täällä käytössä tavallinen virsikirja, vai joku erikoispainos kirkkoherroja varten? Koko virttä ei löytynyt minun virsikirjastani. Selailin tuttua kouluvirsikirjaani epätoivoisesti, mutta en löytänyt virttä ennen kirkkoherran virren loppua. Virsikirjani sisäkannessa oli teksti: Painettu Tyrvään Kirjapainossa 1947. Hyväksytty Kahdennessatoista Yleisessä Kirkolliskokouksessa 1938. Kaikki ne menevät muuttamaan. Virretkin.

Nimenhuudossa kajautin reippaasti ”täällä”. Väärin. Olisi pitänyt nyökätä hillitysti ja sanoa ”olen”. Sitten aloitettiin asioiden käsittely. Ensimmäisenä asiana olivat seurakunnan leirikeskuksen viemärit ja saostuskaivojen paikka! Tutkittiin piirustuksia ja kuultiin sekä puutarhurin että talousjohtajan seikkaperäiset selostukset. Nyökyttelyä. Olen kyllä käynyt Naarilassa monta kertaa, mutta juuri tuota saostuskaivon paikkaa en nyt pystynyt rekonstruoimaan päähäni. Silti kannatin pontevasti enemmistön päätöstä saostuskaivon uudeksi paikaksi. Tästä lähtien perehdyn tarkemmin asioihin etukäteen.

”Aikuineeen naainen…” kajahti yhtäkkiä pöydän alla olevasta laukustani. Kännykkä, tärkein työkaluni, oli unohtunut päälle! Siinä oli soittoäänenä Paula Koivuniemen Aikuinen nainen. Hädissäni kyykin pöydän alla sammuttaakseni häiriölähteen ja hoin ”anteeksi, anteeksi”. Voi ei, eihän tästä kirkollisesta urasta mitään tule. Lupaan itselleni vaihtaa hillitymmän soittoäänen ja muistaa sulkea kännykän aina kokouksessa. Nyt kaipasin pussia päähäni…

Seuraavaksi keskusteltiin tulevasta Piispan vastaanotosta seurakuntatalolla. ”Onko se cocktail-tilaisuus”, kysyin innokkaasti. Syvä hiljaisuus. Kirkkoherran sokeripala värähti, mutta ilme ei, kun hän selitti kärsivällisesti tilaisuuden luonteen. Niin päästiin asialista loppuun ja loppuvirteen. Käytin talon virsikirjaa.

Nyt, kun aikaa on kulunut, on jännitys laantunut ja kokousmenetelmät tulleet tutuiksi. Kirkkoneuvoston työskentely on oikein mukavaa ja keskustelut antoisia. Farkut jalassa en vieläkään kokoukseen mene. Ja kännykän sammutan aina viimeistään alkuvirren aikana.

Marja-Leena Ruostesaari

Tämä kirjoitus on julkaistu edellisten seurakuntavaalien jälkeen Turun arkkihiippakunnan Tuore Oliivipuun lehti -henkilöstölehdessä.