Jäsenhuone|Työhuone

Seurakuntaliitos

www.salonseurakunta.fi

Kymmenen Salon seudun kuntaa on päättänyt kuntaliitoksesta, joka toteutuu vuoden 2009 alusta.

Kunnan nimeksi tulee Salo. Myös alueen seurakunnat ovat menossa yhteen.1.1.2009. Tulevan Salon kaupungin alueelle syntyy Salon seurakunta

Kirkkohallituksen päätös: yksi seurakunta

Rakennemuutoksesta keväällä 2007 tehdyn selvityksen ja seurakuntien siitä antamien lausuntojen nojalla Turun tuomiokapituli päätyi esittämään kirkkohallitukselle yhden seurakunnan mallia. Kirkkohallitus päätti asiasta 26.2.2008. Päätöksen mukaan Halikon, Kiikalan, Kiskon, Kuusjoen, Muurlan, Perttelin, Perniön, Salo-Uskelan, Suomusjärven ja Särkisalon seurakunnat lakkautetaan 1.1.2009 ja niiden tilalle muodostetaan Salon seurakunta. Uuden seurakunnan kirkkoherraksi tulee nykyinen Salo-Uskelan kirkkoherra Jouko Pukari.

Järjestelytoimikunta nimetty

Liitoksen valmistelua hoiti aluksi 23-jäseninen johtoryhmä, johon kuului kaksi johtavaa luottamushenkilöä kustakin seurakunnasta sekä valmisteluvaiheen virkamiesjohto ja lääninrovasti.

Nyt valmistelua jatkaa järjestelytoimikunta, jonka Turun tuomiokapituli nimitti 28. toukokuuta. Siihen kuuluu 15 jäsentä:

Salo-Uskela: Marjatta Hyttinen, Susa Niinistö ja Aimo Peltonen
Halikko: Antti Ruska ja Riitta Nieminen
Perniö: Seppo Knuutila ja Juha Laurila
Pertteli: Tapani Laakso ja Paula Vesalainen
Kiikala: Pertti Nummi
Kisko: Ritva Koisti
Kuusjoki: Paula Heinonen
Muurla: Merja Leppävirta
Suomusjärvi: Hannu Alanne
Särkisalo: Seppo Willgren

Puheenjohtaja valitaan ensimmäisessä kokouksessa. Asioiden esittelijöinä toimivat kirkkoherra Jouko Pukari ja talousjohtaja Kari Kulmala.

Lähde
Salon seurakunta
www.salonseurakunta.fi