Seurakuntaliitos
Kymmenen Salon seudun kuntaa on päättänyt kuntaliitoksesta, joka toteutuu vuoden 2009 alusta.
Kunnan nimeksi tulee Salo. Myös alueen seurakunnat ovat menossa yhteen.1.1.2009. Tulevan Salon kaupungin alueelle syntyy Salon seurakunta.
Kirkkohallituksen päätös: yksi seurakunta
Rakennemuutoksesta keväällä 2007 tehdyn selvityksen ja seurakuntien siitä antamien lausuntojen nojalla Turun tuomiokapituli päätyi esittämään kirkkohallitukselle yhden seurakunnan mallia. Kirkkohallitus päätti asiasta 26.2.2008. Päätöksen mukaan Halikon, Kiikalan, Kiskon, Kuusjoen, Muurlan, Perttelin, Perniön, Salo-Uskelan, Suomusjärven ja Särkisalon seurakunnat lakkautetaan 1.1.2009 ja niiden tilalle muodostetaan Salon seurakunta. Uuden seurakunnan kirkkoherraksi tulee nykyinen Salo-Uskelan kirkkoherra Jouko Pukari.
Järjestelytoimikunta nimetty
Liitoksen valmistelua hoiti aluksi 23-jäseninen johtoryhmä, johon kuului kaksi johtavaa luottamushenkilöä kustakin seurakunnasta sekä valmisteluvaiheen virkamiesjohto ja lääninrovasti.
Nyt valmistelua jatkaa järjestelytoimikunta, jonka Turun tuomiokapituli nimitti 28. toukokuuta. Siihen kuuluu 15 jäsentä:
Salo-Uskela: Marjatta Hyttinen, Susa Niinistö ja Aimo Peltonen Halikko: Antti Ruska ja Riitta Nieminen Perniö: Seppo Knuutila ja Juha Laurila Pertteli: Tapani Laakso ja Paula Vesalainen Kiikala: Pertti Nummi Kisko: Ritva Koisti Kuusjoki: Paula Heinonen Muurla: Merja Leppävirta Suomusjärvi: Hannu Alanne Särkisalo: Seppo Willgren
Puheenjohtaja valitaan ensimmäisessä kokouksessa. Asioiden esittelijöinä toimivat kirkkoherra Jouko Pukari ja talousjohtaja Kari Kulmala.
Ylimääräinen vaalivuosi
Koska seurakuntajaon muutos (1.1.2009) osuu meneillään olevan vaalikauden 2007 – 2010 puoliväliin, tulee toimittaa ylimääräiset seurakuntavaalit, jossa valitaan uuden seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenet toimikaudeksi 2009 – 2010.
Uudelle seurakunnalle valitaan kirkkovaltuusto ylimääräisillä seurakuntavaaleilla, jotka näillä näkymin pidettäneen aikaisintaan helmikuussa 2009. Tuomiokapituli on ilmoittanut päättävänsä seurakuntavaalien ajankohdasta alkusyksyllä.
Seurakuntavaalit järjestetään yhden seurakunnan mallin mukaisesti, mutta äänestysalueita on kymmenen; niiden rajat noudattavat nykyisiä seurakuntarajoja.
Seurakuntavaaliehdokkuus
Jos olet kiinnostunut seurakuntavaaliehdokkuudesta, niin ota yhteys Mika Hjelt, puh. 0500-535 690, mika.hjelt(at)seutuposti.fi tai oman kotiseurakuntasi kokoomusyhdistyksen puheenjohtajaan. Yhteystiedot löytyvät tästä linkistä.
|